– elämää tosi vanhan talon kanssa
Talven ajan Rauhalassa on tehty hiljaisia hommia, pääasiassa purkamista sisätiloissa. Kesän aikana olisi tarkoitus saada edistetyksi erilaisia isompia juttuja, niistä lisää tuonnempana.
Tänään on kuitenkin panostettu huvitteluun: vene on vesillä.
(Kuvat Eero G.)
Veneilijä odottaa vesille pääsyä. Kuten venekin.
Kyllähän ne lopulta pääsivät katselemaan jokirantaa myös vesiltä.
Ihana päivä, ihana Rauhala!
Talon ja rannan välissä on ollut melkoinen ryteikkö. Suuria, vanhoja kuusia ja kaikenmaailman pöpelikköä ja takapihan toisella reunalla joskus istutettu kuusiaita näköesteenä kirjaston suuntaan.
Valitettavasti vanhat kuuset olivat jo sisuksistaan aivan lahoja, ne oli joka tapauksessa kaadettava. Halusimme myös avartaa avonaiseksi näkymät joelle.
Arboristi Tuomo Toura (Touran Puuapu) saapui porukoineen paikalle ja pianpa näkymät saatiin avariksi. Tässä Tuomolta muutama hieno kuva. Lintuperspektiivistä, joen suunnalta kuvattuina.
Ihana talven rauha on saatu meidänkin pikkukyläämme, tänään on satanut lunta koko joulun tarpeiksi, jos nyt vaikka pysyisi pari viikoa, vihdoin.
Rauhala nuokkuu talviteloilla, peruslämpimänä kevättä odotellen.
Tänään kävi paikalla nuohooja, jolla on erityiskokemusta vanhojen talojen hormeista ja tulisijoista. Hän tutki kakluunit ja totesi niiden olevan käyttökuntoisia. Piippujen kanssa olikin toisin, mutta se ei tullut yllätyksenä; huono kunto näkyy maallikollekin ja ihan silimällä, aurinko paistaa piipun läpi. Nuohooja ei kuitenkaan ollut ollenkaan niin pessimistinen kuin me itse, hinta-arvio ja työmääräarvio remontille oli huomattavasti pienempi kuin osasimme odottaa. Uutinen oli siis kuitenkin hyvä!
Piharakennuksen sauna on siisti. Siellä saa nuohoojan mukaan saunoa vaikka heti! Olisiko joulusaunan paikka?
Viikko sitten kävi arboristi tutkimassa tontin vanhat puut. Valitettavasti rannan vanhat hienot kuuset olivat jo liian lahoja säilytettäviksi, mutta vanhat vaahterat sen sijaan saivat vihreää valoa. Kuusta kaatuu, mutta piha avartuu.
Naapurin Kalle on muuten mahtava kaveri. Hänellä on paikallishistoriaa valokuvina aikamoinen arkisto! Sieltä löytyvät kuvina entiset naapurit ja naapureiden heilat ja koirat. Hän toikin meille näytille vanhan kuvan vuosisadan (arvatenkin 1900-luvun) alun Rauhalasta. Kuvassa Rauhala loistossaan, hienoine aitoineen, jonka portti muuten löytyi talon alta ehjänä kokonaisena.
Kevättä odotellessa.
Satanut on. Enemmän kuin tarpeeksi.
Rauhalassa on tapahtunut vähän näkyvää työtä, mutta sähkömiehiä ja putkimiehiä on käytetty tutkimassa ja uusimassa paikkoja.
Tämänhetkinen talvea vasten kiireisin työ olisi saada mökki kuivaksi, siis lämpimäksi. Tällä hetkellä akuutti voittajaehdotus on ilmalämpöpumpun asentaminen ainakin toistaiseksi, sillä pattereilla tai vastuksilla lämmittäminen tuntuu kestämättömältä ratkaisulta. Kaakeliuunit eivät ole lämmityskunnossa vielä tänä talvena, siitäkään ei ole avuksi. Tunnustettu ja hyväksi tunnettu ilmalämpöpumppumies on tulossa tänään tutkimaan asiaa, onko tämä järkevä ratkaisu lainkaan ja olisiko se turvallinen ratkaisu.
Koska mitään ei näy, laitan videon ihastuksestani, Rauhalan pihasta kuvatun.
Miehet olivat innoissaan. Löytyi tuntematon kellari!
Tiesimme salin puolella olevasta luukusta lattiassa ja sen peittämästä hillokellarista. Mutta kun toisen puolen lattiaa alettiin tutkia tarkemmin, löytyi mattojen alta toinenkin kellari, jossa oli aivan avaamattomia mehupulloja ja hunajapurtiloita. Ei hullumpaa!
Tänään avattiin myös seiniä. Valitettavasti hienot vanhat tapetit piti repiä, mutta vaikka niitä olisi kuinka haluttu säästää, ne ovat jo aivan kuprulla ja hajuahan niihin ja pinkopahveihin on pinttynyt. Otin kuitenkin tutkittavaksi neliön, koska haluan tietää, millainen kerrostuma tapetteja pinkopahviin on liimattu. Tällä hetkellä neliö on vettymässä, toivottavasti saan tapettikerroksia ihailtaviksi.
Jotain sain näkyviin ihan kuiviltaan repimällä.
Pinkopoahvien alla, juuri tässä kohdassa piti olla hankala (lue: laho) paikka. Ränni on ollut tukossa vuosia, siellä kasvaa puukin ja sadevedet ovat tunkeutuneet sisälle. Pinkopahvien poisto paljasti kuitenkin aivan ehjät hirret, joskin joku muurahaisporukka on jossain vaiheessa käynyt tutkimassa paikkoja, vieläkin muurahaisia liikkui hirsien välissä. Kuvassa näkyvä musta pelästytti aluksi: äh, siinä on laho! Mutta tarkempi tarkastelu osoittikin tumman olevan pelkästään tervaa. Tervalla on perinteisesti suojeltu hirsien välissä eristeenä ollutta pellavarivettä.
Tekisi mieli ehkä jättää kaunista hirttä näkyviin jonnekin. Saapi nähdä. Mietitään.
Maltanko millään odottaa, että nakerrus ikinä alkaa joskus näyttää etenevältä. Nythän vain puretaan….
Kävin itse vähän tienestillä Lontoonin kaupungissa, niin en ollut loppuviikossa Rauhalassa enkä oikeastaan päässyt seuraamaan kovinkaan tarkkaan, miten hommat etenivät. Tultuani piha oli niitetty ja talo oli paremmin näkösällä. Huomaamattomampiakin töitä oli kyllä tehty ja kartoitettu lisää eri kulmia. Jälleen hyviä ja huonoja uutisia, joista teen jonkun koosteen tuonnempana.
Kuistin alus oli tyhjennetty. Sieltä oli löytynyt tuhansia kukkaruukkuja. Että jos tässä jotain ehtii vaikka keväällä kasvattelemaan…
Olemme viime päivinä olleet erään kauniin tarinan lumoissa:
Meillä kaikilla talon omistajilla on työn vuoksi läheisiä kontakteja Venäjän puoleiseen Vienan Karjalaan ja varsinkin Taito on siellä paljon reissaillut. Meille tipahti jo kymmenisen vuotta sitten syliin (jälleen) monien sattumusten kautta jyskyjärveläinen käsinveistetty jokivene, upea kerrassaan. Se on seissyt tuossa odottamassa veden ääreltä sopivaa paikkaa, jonne se voitaisiin sijoittaa. Kaikenlaista on tullut mieleen, mutta ei mitään kuningasideaa, joten vene on odotellut kuivalla maalla.
Talon meille myyneen rouvan isoisä oli 1900-luvun alussa ollut laukunkantajana Etelä-Suomessa ja kauniin rakkaustarinan vuoksi sitten jäikin reissulleen, Mäntsälään. Hänen tyttärensä sitten tapasi isänsä kaupalle taimia kuljettaneen herrasmiehen, tältä meidän kylältä, ja arvata sitten saattaa, että rakkaus, avioliitto ja muutto siitä sitten seurasi. Ja tietenkin Rauhalaan. Ja arvatkaapa mistä tuo Lukinin pappana tunnettu isoisä sitten Mäntsälään tuli? Jyskyjärveltä! Mitä ihmettä!? Ja arvatkaapa, mihin tontti rajautuu?! Jokeen! Rummunpärinää ja serpentiinisilppua tähän.
Tunnenko jotain kummaa värinää tässä?
Hyvät.
Talon hirsien tutkimushomma aloitettiin eilen heti kaupanteon jälkeen aivan nopeasti ja umpimähkään sellaisista kohdista, joissa epäiltiin – mutta ei tiedetty – olevan lahovahinkoa. Remppaväki nappasi pikaisesti pienet siivut pinkopahvia pois tieltä, ne kun on tarkoitus joka tapauksessa purkaa. Ja kas! Molempien pisteiden alla näkyi puhdasta hirttä! Lupaa hyvää! Toisaalta tiedämme etukäteen muutaman paikan, jossa laho on päässyt pahemmaksi.
Keittiön ikkunan alla: ehjää hirttä.
Keittiön kaappia tutkittiin enemmänkin: ehjää hirttä.
Keittiön kaapista löytyi myös aarteita säilytettäviksi. Niillä oli varmaan estetty jyrsijöiden liikkeitä, koska ovat peltiä, mutta hienoja, niin hienoja! Otan nämä puhdistettaviksi.
Seuraavaan postaukseen on kuulemma tulossa huonoja uutisia. Tätä kirjoittaessani työmiehet ovat löytäneet kohdan, jossa hirret ovat muuttuneet mullaksi. Paikka oli se, jota oikeastaan tiedettiinkin tutkia, mutta….
… jotta ei jäisi lamaantunut tunnelma loppuun, laitan tähän tunnelmakuvia. Nämä ovat eniten muistiin itsellemme. Haluamme säilyttää mahdollisimman alkuperäisen tunnelman, mutta tietenkin uusi twisti ja tuoreus on paikallaan, sopivissa määrin, siinä vaiheessa kun päästään niinkin pitkälle, kuin ulkoisten asioiden viilaamiseen. Nämä kuvat kuitenkin muistuttavat, mihin suuntaan pyritään. Mitään huvikumpua ei tällä kertaa olla entisöimässä, mutta silti nykytila talossa on aika värikäs.
Avasin itselleni myös Pinterestiin Rauhala Storyboardin, johon aion laitella inspiraatiokuvia ja innostuksia tulevaa varten. Mutta muistetaan kuitenkin, että sisätöihin päästään ehkä vasta vuosien päästä.
Kartoitamme talon ensimmäisiä töitä. Missä järjestyksessä ja mitä on aivan pakko tehdä aivan heti, mitä ei vielä nyt syksyllä kannata aloittaa, mitä ulkotöitä olisi saatava ennen lumia tehdyksi ja mikä olisi kivaa, kaunistavaa ja nautittavaa?
Aivan ensinnä katto on tilkittävä tai saatava jollain tavoin suojatuksi. Eilen, sunnuntaina, sää helli, ja vaikka kaupat on tehty vasta tänään, saimme luvan tarkastaa kattoa ja tehdä katolla aivan välttämättömintä. Niinpä katolle kiipesi kaksi miestä ja ensimmäisenä työnä katto tarkistettiin ja iloksemme katto onkin ehjempi kuin uskalsimme toivoa. Lisäksi sinne rakennettiin lapetikkaita ja muuta tarpeellista.
Toinen tärkeä työ katon lisäksi on kaiken kasvillisuuden karsiminen talon seiniltä. Talon takana rehottaa pusikkoa, joka on mädättänyt takaseinää pitämällä sen hyvin siitepölyllä ravittuna, kosteana ja tuulelta ja paisteelta suojassa. Se on poistettava. Villiviini on nimensä mukaisesti villi: se kiertää taloa ja tunkeutuu jokaiseen koloseen. Villiviini on tosi kaunis varsinkin sisäänkäynnin luona. Antaisivatkohan miehet säästää jotain? Kaunein on kuitenkin mielestäni antenni, se on kokonaan viinin valtaama. Tällainen luonnon voitto on minusta niin hienoa ja kaunista, filosofista – luonto palaa valtaan aina lopulta.
Tontilla on myös hieno maakellari, jota kävin tutkimassa vasta eilen. Se piiloutuu valtavan syreenipuskan taakse ja alle, mutta se on pohjalta aivan kuiva ja rakenteiltaan aivan ehjä. Se on graniitista ja tiilikaaresta holvi, keskellä mahtuu seisomaan ja vain ulko- ja sisäovi ovat lahonneet ja pudonneet sisään. Kulkureitti on aivan metsittynyt, mutta sehän on sivuseikka.
Se, minkä haluaisimme jo nyt syksyllä saada alkuun, on rannan kunnostus. Talon takana aukeaa hyvin jyrkkä joen töyräs, jossa kasvaa pajukkoa, tuomikkoa, lepikkoa, ties mitä, pari hienoa kuusta ja iso tammi. Aiomme raivata pusikot pois ja jättää suuret, komeat puut pitämään jyrkkää rantatöyrästä paikallaan. Väliin rakennetaan portaat rantaan ja ehkä jo tänään tai huomenna viemme veneen rantaan. Saataisiinko neitsytsoudut joella jo vielä tänä syksynä!?
Lisäksi sisätiloissa meinataan aloittaa pinkopahvien poistamisella ja hirsiseiniin tutustumisella. Mikä lieneekään kunto kaiken pinkopahvin, tapetin ja ulkomaalin välissä? Näihin palaamme.
Siinä se talo on piileskellyt, upean mutta villiintyneen puutarhan keskellä koko sen ajan, kun olemme tällä paikkakunnalla asuneet, parikymmentä vuotta. Aina ohi ajaessamme, niin me kuin vieraatkin, olemme kiinnittäneet siihen huomiota, kuinka kaunis ja yksinäinen se on. Se on kunnan keskustassa ja aivan paraatipaikalla, joen rannalla ja palvelujen äärellä, mutta hautautuneena rehottavaan kasvillisuuteen.
Kaikki kylällä “tietävät”, että talo on aivan mätä: katto vuotaa, katto on mennyttä ja hirret ovat lahoja, piiput kohta putoavat ja ennen niin loistava puutarha on täysin villiintynyt. Talossa on ollut vuosikymmeniä sitten kylän kukkakauppa ja puutarha on täynnä paratiisimaisia istutuksia – rikkaruohojen ja heinän peitossa. Toisaalta onkos ihme,talo on rakennettu jo 160 vuotta sitten ja se on ollut asumattomana ainakin 15 vuotta.
Talo on ollut myynnissä moneen otteeseen, tarjouskaupalla ja normaalilla kaupalla. Olemme pällistelleet hintapyyntöä ja ihmetelleet, että millään tarjouksella se ei ole kuitenkaan vaihtanut omistajaa. Salaa olemme pelänneet, että talo joutuu jonkun grynderin pommin alle ja ihana paikka ja iso osa kylän kulttuurihistoriaa häviäisi kartalta.
Yhtenä päivänä Taito huomasi, että talo oli ilmestynyt taas välittäjälle hintapyyntöä oli pudotettu roimasti. Menimme pienellä porukalla katsomaan. Talo todellakin on huonossa kunnossa, mutta hyvin kaunis, vielä kauniimpi kuin kauempaa huomaakaan. Sisällä on pari upeaa salia, joissa on kaikissa hyväkuntoinen kakluuni. Lisäksi on huonokuntoinen keittiö ja vessa, jotka ovat ilmeisesti jälkikäteen rakennetut, mutta silti jo vanhat. Keittiössä on kuitenkin perinteinen leivinuuni, joka on päällisin puolin kunnossa.
Pelastuspartioon saatiin meidän perheen lisäksi hyvä ystävä. Pidimme puolen tunnin planorkan ja päätimme kuin päätimmekin lähteä tähän älyttömään projektiin ja tarjosimme talovanhuksesta reilun tontin, kunnallistekniikan ja sähköliittymän hinnan.
Tätä kirjoittaessani talokauppa on vielä viikonlopun päässä, mutta kaikki on sovittu ja kaupat tehdään maanantaina. Siksi en vielä ole jakanut tätä omassa somekuplassani. Siellä kyllä alkaa ällistely ja pällistely, että kyllä ne hulluja tosiaankin taitavat olla.
Olemme remontoineet 1950-luvun tyylipuhdasta taloa tässä samalla kylällä jo viisi vuotta, joten remonttien laajuus ja ankaruus ei tule yllättämään ja aiomme nakertaa taloa kuntoon pieni pala kerrallaan. Ensimmäistä remonttia voi haistella Kunnantalon takana. Hyvä puoli tilanteessa on, ettei meillä ole mitään kiirettä, emme aio muuttaa taloon remontin aikaan, tuskin koskaan.
Tässä blogissa remontoidaan taloa. Talon nimi on Rauhala ja sellainen siitä lienee tuleva.
RAUHALASSA 